Alustavia hahmotelmia

Talon tyylin valintaan vaikuttaa moni asia; mm. asemakaava, rakennusjärjestys, ympäröivät rakennukset ja omat mieltymykset. Helsingissä paikoitellen rakennuskanta on aika sekalaista, eikä meidänkään tontilla mitään kohtuuttomia rajoituksia ole. Lisää voit lukea tästä kirjoituksesta.

Itse pystyn innostumaan kaikenlaisesta arkkitehtuurista, ja voin hyvin kuvitella itseni asumaan hyvinkin erilaisissa taloissa. Oikeastaan suurin määräävä tekijä omalla kohdallani on se, että haluan pitää linjat selkeinä ja tyylin ajattomana. Talon pitää näyttää tyylikkäältä vielä viidenkymmenen vuodenkin päästä.

Meidän talo tulee nousemaan kahden vanhemman talon väliin. Toisella puolella on vuonna 1954 valmistunut keltainen rintamamiestalo, ja toisella puolella 1931 valmistunut punainen "mummonmökki". Ympäristössä vähän etäämmällä on sitten sekalaisia taloja eri aikakausilta, mutta nämä kaksi mainittua määrittelevät vahvasti sen, minkälainen talo meidän tontille sopii. Perinteistä tyyliä lähdetään hakemaan. Mielellään sellaista, että valmistuttuaan talosta on vaikea erottaa onko se ollut paikallaan kuusi vai kuusikymmentä vuotta.

Myös budjetilla on vaikutusta talon tyyliin. Isoimpina asioina ovat pohjan muoto ja katon rakenne. Kun puhutaan perinteisen tyylisistä taloista, niin edullisin ja ehkä tylsin ratkaisu on suorakaiteenmuotoinen pohja tavallisella harjakatolla. Meilläkin budjetti on kohtuullisen tiukka, joten näitä asioita on mietittävä tarkkaan. Lisäksi on hyvä punnita sitä, mitä asioita on helppo muuttaa jälkikäteen. Edullisemmat kodinkoneet on helpompi vaihtaa kalliimpiin myöhemmin. Katon muodon muuttaminen jälkikäteen taas tulee kalliiksi.

Olen pyöritellyt näiden seikkojen pohjalta erilaisia vaihtoehtoja, ja alustavaa näkemystä onkin alkanut jo syntymään:


Talon pohja olisi suorakaiteenmuotoinen. Lisäksi taloon tulisi pienehkö lasikuisti. Rakenteiden puolesta suurin tyyliin vaikuttava tekijä olisi talon etu- ja takapuolelle tulevat poikkipäädyt. Katto tulisi konesaumatusta pellistä, julkisivu lautaverhoiltuna ja ikkunat olisivat perinteistä tyyliä.


Poikkipäätyratkaisussa neliöitä siirtyy alakerrasta yläkertaan, jolloin talon jalanjälki pienentyy. Tämä säästää arvokkaita neliöitä puutarhalle. Poikkipääty tekee myös yläkerrasta valoisamman ja avaramman.

Alustavissa suunnitelmissa on vielä paljon viilattavaa. En ole vielä kovin tarkkaan miettinyt esimerkiksi ikkunoiden sijoittelua, koska huonejaon ja talon eri toimintojen sijoittelun suunnittelu on vielä kesken. Näissä suunnitelmissa on lähinnä mietitty kerrosalaneliöiden lisäksi sitä mikä näyttäisi hyvältä ja sopisi miljööseen.

Jossain vaiheessa pitää myös ottaa ihan oikea suunnittelija mukaan projektiin. Sitä päivää odotellessa.

Tunnisteet: ,