Pohjatutkimus

Tilaamamme pohjatutkimus saatiin valmiiksi. Pohjatutkimus sisälsi kuusi kairauspistettä, pintavaaituksen sekä perustamistapalausunnon. Lähetimme tarjouspyynnöt viidelle eri toimijalle. Kaksi yritystä lähettivät tarjouksensa samalla viikolla, yksi saapui kolmen viikon päästä, ja kaksi jätti vastaamatta mitään. Tarjous jonka hyväksyimme tuli kolmen tunnin sisällä tarjouksen lähettämisestä, oli asianmukaisesti laadittu ja kyseistä yritystä oltiin kehuttu mm. Facebookin Raksakimppa Uusimaa -ryhmässä. Lisäksi kyseinen tarjous oli kaikkein edullisin, joten mikäpä siinä. Olin etukäteen lukenut, että pohjatutkimus maksaisi jotain "muutamasta satasesta" puoleentoista tuhanteen euroon. Meidän saamamme tarjous asettui näistä sinne puolivälin kieppeille.

 

Soiteltuani etukäteen pohjatutkimusfirman edustajan kanssa vastaukset kuulostivat ehkä hivenen jäyhiltä, eikä kovinkaan tyhjentäviltä. Se on hieman oletettavaakin kun puhutaan kavereista, jotka kairaavat päivät pitkät, eivätkä varsinaisesti työskentele asiakaspalvelussa. Kuitenkin vaadittavat lähtötiedot selvisivät ja saimme päivämäärän lyötyä lukkoon.

Omalta osaltani pientä jännitystä aiheutti meidän tontin puolella olevat sadevesiputket ja pihavalojen sähköjohdot. Ensimmäiset kun oltiin kaivettu tontille suunniteltua piharakennusta varten, jota ei oltu koskaan toteutettu. Vaikka kaikki muut tiedot selvisivät kaupungin johtokartasta, nämä putket eivät olleet missään dokumentoituina. Yksi suunniteltu kairauspiste oli aika lähelläkin yhden putken oletettua sijaintia.

 

Toinen mietityttänyt asia oli kuinka paljon tuhoja aiheutuu tontille tutkimuksesta. Jossain sosiaalisessa mediassa oltiin kommentoitu, että kairauskone oli myllännyt koko pihan aivan tuusannuuskaksi. Meillä suurin osa tontista on vanhaa puutarhaa, josta toivomme säilyttävämme mahdollisimman paljon, emmekä halunneet että koko nurmikko myllätään ja pensaat jyrätään.


Molemmat huolenaiheet osoittautuivat loppujen lopuksi turhiksi. Pohjatutkimusyhtiön kaverit tulivat paikalle, tutkivat paikkoja ja ryhtyivät toimeen. Seurasin itse toimitusta mielenkiinnolla ja esitin muutamia kysymyksiä homman etenemisestä. Aluksi hieman varautuneet kaverit kyllä mielellään kertoivat tekemisistään ja sain alustavat kommentit maan rakenteesta heti paikanpäällä. Kairauslaitteen operoija myös varoi jylläämästä puutarhaa niin paljon kuin mahdollista. Oikeastaan ainoat jäljet tulivat sellaisiin kohtiin, jotka tulevat jäämään joko talon tai pihakiveyksen alle.

Harmillisesti kuvassa näkyvä omenapuu jää juuri talon kulman ja kuistin alle, joten se joudutaan kaatamaan. Todennäköisesti ylempänä vilahtanut kuusi kokee saman kohtalon. Muut hedelmäpuut ja marjapensaat kuitenkin säästyvät.




Kuvissa esiintyvä keltainen pihavaja puretaan talon alta. Autokatos on suunniteltu talon päätyyn. Kaavan mukaan sen saa rakentaa tontin rajaan kiinni naapurin suostumuksella.




Pohjatutkimuksen tulokset saapuivat tänään. Ne olivat juuri sitä, mitä olin etukäteen laskeskellutkin. Talo suositellaan perustamaan paalujen varaan. Syvyys vaihtelee 4-7m välillä. Alapohja kantavana. Hulevedet suositellaan johtamaan kaupungin hulevesiviemäriin.

  • Geotekninen luokka GL2
  • Seuraamusluokka CC2
  • Luotettavuusluokka RC2
  • Paalutustyön luokka PTL2

Suomeksi sanottuna vaativuudeltaan aika tavanomaista hommaa. Paalutus tietenkin maksaa mutta noin pienillä syvyyksillä kustannukset pysyvät kohtuullisina. Vielä on pitkä matka kuljettavana, mutta taas on otettu yksi askel eteenpäin.

1 kommentti:

  1. Ompas kaunis vanha pihapiiri! Kun perustuksia aletaan kaivaa, kannattaa pyytää samalla kaivurikuskia siirtämään talon alle jäävät hienot puut uusille paikoille. Isolla kauhalla saa nopeasti isollekin puulle sopivan kokoisen istuskuopan.

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.